Vaaramaisemissa
VILLA ORA’S
Kaipaatko irtautumista kiireestä, pysähtymistä ilman suunnitelmia, hengähdystaukoa maailmasta – vai etsitkö majoitusta tositarkoituksella?
Villa Oras on Kolin Kansallispuiston kupeessa sijaitseva kodinomainen majatalo, jonka pihapiiri ja tunnelma lumoaa yksinkertaisuudellaan. Täällä kohtaavat perinteet ja alkukantaisuus, tyylikkyys ja laatu – täällä saat olla yksin tai saada uusia ystäviä.
Täällä pääset nauttimaan ajattomuudesta sekä luonnonrauhasta yhteisöllisessä ympäristössä hirsiseinien syleilyssä!
”Paikka on kuin suuri syli, jossa saa olla oma itsensä.”
Majoitusta 2-5 hengen huoneissa, kesäisin myös aittamajoitus sekä yhteisöllistä salimajoitusta.
Kolille matkaa polkua pitkin 6 km ja kaikki upeat luontokohteet kädenulottuvilla.
Tarjolla omatoiminen aamiainen sekä yhteisölliset ruokailut itse hankituista tarpeista. Kesäkahvila auki mahdollisuuksien mukaan.
Kaksi isoa joogasalia, pihasauna, elämyssaunapalvelut, yrttijalkakylpyjä ja hoitoja ennakkovarauksesta.
Koli sijaitsee 55 km päässä Joensuusta, jonne pääsee sekä lentäen että junalla. Helsingistä ajomatkaa kertyy noin 6 tuntia.
KOLIN KANSALLISMAISEMA
Eero Järnefelt tulkitsi Kolin luonnonmaiseman yksilön mielenmaisemaksi, joka kuvasti vertauskuvallisesti inhimillisiä ajatuksia ja mielialoja.
Tulkinta laajeni väistämättä kollektiiviseksi – yleisen mielialan vertauskuvaksi. Kotimaiselle yleisölle Koli oli ”tosisuomalainen maisema”, jossa kiteytyi taidehistorioitsija Onni Okkosen sanoin ”pyhä kauneus” ja ”luonnon monumentaalisuus”.
Koli-aiheisiin on kiinnittynyt vahvasti myös tulkinta maiseman isänmaallisesta ja poliittisesta merkityksestä. Ulkomaiselle yleisölle maisema edusti vieraiden kansojen eksotiikkaa.
Ylen elävä arkisto. Koli. Mahtava – kuuluisa, 1943.
TUTUSTU PALVELUIHIN
Elämykset on tehty löydettäviksi ja elämä nautittavaksi. Alta löydät parhaat vinkit alueen tarjonnasta ruokaelämyksistä ostoksiin.
EAT
Villa ORA’s ei tarjoile perinteisessä muodossa aamiaisia, lounaita tai illallisia, vaan mahdollistaa vieraiden yhteisölliset ruokailut paikalla olijoiden oman tarpeen ja halun mukaan. Aamuisin keräännytään keittiöön vastakeitetyn kahvin houkuttelemana ja katetaan pöytä jääkaapista löytyvistä herkuista ja illallisella voidaan järjestää vaikka nyyttärit.
Ryhmien kanssa sovitaan tarjoilut erikseen, mutta silloinkin yhdessä tekeminen ja kodinomainen tunnelma pyritään säilyttämään.
DO
Kolin kansallismaisemat tarjoavat upeat puitteet luontoretkeilylle ympäri vuoden. Villa ORA’s on kuitenkin jotain paljon enemmän. Se on henkinen matka ja tarjoaa turvallisen pesän rauhoittua ja levätä.
Majatalo toivottaa tervetulleeksi aikuiset matkailijat ja haluaa tarjota täydellisen rentoutumisen elämyksen. Lepo on paras aktiviteettimme ja hiljaisuus parantava voima.
RELAX
Villa ORA’s tarjoaa vierailleen mahdollisuuden elää ilman kaupungin kiirettä ja hälinää. Täällä aika pysähtyy ja pihan poikki kulkiessa mummolan muistot tulvahtavat mieleen saunapolulla.
Elämyssaunapalvelu sekä kesäisin avoinna oleva Tarina-Ahon saunamaailma houkutelevat päiväretkelle.
SHOP
Majatalon emännan taitavat kädet taikovat mm. pellavavaatteita ja kylpypyyhkeitä. Villan omasta shopista löytyy lisäksi lähituottajien tuotteita ja käsitöitä, jotka tulevat rakkaiksi retken jälkeenkin ja saavat mielen palaamaan takaisin hirsiseinien rauhaan.
VILLA ORA’S
KUULE METSÄN KUISKE
Antaudu luonnolle ja nauti jokaisesta säästä ja tunnelmasta. Kansallismaisemassa ajatukset saavat uudet polut.
TYKKYLUMEN TAIKA
Kolin talvi on taianomainen ja vähintään kerran elämässä koettava. Majasteetilliset puut kehystävät maiseman saduksi, joka jättää ikuisen jäljen sydämeen.
VAPAUDU ARJESTA
Täällä voit tehdä kaikkea, mitä kotona ei enää voi. Palaa juurillesi, nauti askeettisuudesta ja anna aistiesi avaututua uudelle.