Ko met muutama vuos sitte lähimä etelästä tänne minun juurile Konttajärvele seikkaihleen, mulla oli yks salanen haave. Kylvää näihin meän tyttärhiinki tämä sama tauti ko mulla näitä pohjosen perukoita kohthaan.
Mie piän, että luonto hoitaa tämän homman täälä aivan itte. Ja ko meän linnunpojat jonaki päivänä aukassee omat siivet ja ampassee omile seikkailuile, niin mie uskon, että niilä on kans syämmessä aina semmonen kumma polte. Kaipuu näihin maisemhiin.
’Met tulima vain vueksi, mutta ko täälä pääsee elämän makhuun, niin eihän täältä ennää pois halvaa.
Luonto tarjoilee täälä vuen ympäri semmosia elämyksiä, ettei pääse kyllästhyyn.’
Jokku vain saattava piettää pörrönä ko mie kuljen aina kamera kaulassa, mutta semmonen molen. Yöläki häätyy välilä laukkoa kartanolle pällistelheen kuuta, tähtiä tai niitä revontulia – kesäöistä puhumattakhaan!
Son tuo aikaki täälä napapiirilä aika villi homma. Välilä sottaa siivet sölkhään ja välilä se pyssäyttää ko seihnään. Kesälä ei kelloa tartte kukhaan – eihän sillon ole yötäkhään! Marras-joulukuussa päivä ei taas ehi ees alkaa ko son jo ohi.
Made in Lapland
Ja vaikka täälä onki mailman puhthain ilma, niin silti täälä meinaa välilä henki salphaantua.
Kauhneuesta.
